Haminan Jouluaatto (2019)

14.11.2021

Teksti siirretty alkuperäiseltä sivulta (2019)

Haminan Jouluaatto, joka lähtee täysin lapasista

Tänään on tapaninpäivä. Vuoden 2019 joulu alkaa olemaan jo loppusuoralla. Sen kunniaksi yritän nyt koota ajatuksiani yhteen, kirjalliseen muotoon, kun olen hetken ehtinyt hengähtää melkoisen työrupeaman jälkeen. Mitäpä sitä kieltämään, kyllä tällaisen tapahtuman järjestäminen vaatii mutta myös antaa, paljon.

Aloitetaan perjantaista 20.12. Tulloin lähtivät jakoon haminalaisten askartelemat joulukortit sekä neulomukset. Ja minne jaettiin? Haminalaisiin ikäihmisten ympärivuorokautisiin hoivayksiköihin, Veteraanikodille, terveyskeskuksen vuodeosastoille sekä Haminan kotihoitoon. Useampi sata ikäihmistä, sekä kotihoidon ja vuodeosastojen potilasta/asiakasta ovat tänä jouluna saaneet vähintään joulukortin, mutta hyvin moni myös saanut lahjaksi neulomuksia. Kiitos kuuluu kaikille, jotka osallistuivat niin villasukka- kuin joulukorttihaasteisiin tänä vuonna.

Maanantaina 23.12, eli aatonaattona, organisoimme paikallisten perheiden ruokakassijaon heti aamusta alkaen. Ruokakassien hakijoita oli alun perin tarkoitus olla 42, mutta tuli pari muuttujaa, ja ruokaa jäikin huomattavan paljon yli. Ei muuta kuin sosiaalinen media laulamaan, jonka tuloksena kasseja jaettiinkin yhteensä 51 kpl. Kaikki ruoka meni lopulta jakoon, koska muutamia yksittäisiä tuotteita mitä jaosta jäi, lahjoitimme eteenpäin Haminassa toimivalle leipäkirkolle.

 Suunnitelmat muuttuivat lennossa myös siten, että perheet yllätettiin paikan päällä. Ruoan lisäksi, perheet saivat valita itselleen mieluisia lasten joululahjoja, sekä neulomuksia myös aikuisille, joita paikalliset olivat keräykseen lahjoittaneet. Nämä lahjat ja neulomukset olivat sellaisia, jotka ylittivät Työskin jouluaaton ennakkoon lasketut tarpeet. Sen sijaan että allekirjoittanut olisi lahjoja kuskannut ympäriinsä pyhien jälkeen jälkitoimituksina niin sosiaali- kuin diakoniatyölle, niin päätimme jakaa lahjoja perheille paikan päällä. Voin kertoa, että paikalla olijat kokivat monen monta tunteellista ja liikuttavaa hetkeä.

Kaikki työ ja ahertaminen, niin omani kuin kaikkien vapaaehtoisten, kulminoitui tiistaihin, eli jouluaattoon 24.12. Haminan Wanhalla Työskillä ahkeroitiin aamusta klo. 8 alkaen, valmistelut puurojuhlaan aloitettiin riisipuuron keittämisellä. Paisteltiin joulutorttuja, katettiin pöytiä, juostiin eestaas varmistaen asioita ja yksityiskohtia. Osa pääsi unohtumaan, joitain asioita hoidettiin lennossa, välillä varmasti jokaisella kävi mielessä, että nyt hukutaan hommiin... Mutta niin vaan saatiin kaikki tehtyä, ja ovet kun avattiin klo. 10.30, niin ulkona olikin jo päälle toistakymmentä osallistujaa odottamassa puurolle pääsyä! 

Meillä kun ei ollut etukäteen tietoa siitä, että tuleeko ylipäätään ketään puurolle, niin olimme kaikki enemmän kuin positiivisesti yllättyneitä. Kuultiin juhlapuhetta, laulettiin joululauluja, paikalla kävi eläinystäviä Haminan kaverikoirista aina Spirit-ponista, Mutte -ponista Merikeinun alpakoihinkin! Eläinystävät toivat iloa ja joulumieltä kymmenille osallistujille. Riisipuuroa oli keitetty 19 litraa, lisäksi oli kattilallinen vegaanista riisipuuroa, kaikki meni viimeistä jyvää myöten. 

Työ ja ahertaminen jatkui, etenkin keittiön puolella, valmistelut alkoivat joulupäivällisen valmistamiseksi. Meillä oli ennakkoon ilmoittautuminen päivälliselle, joten osasimme odottaa n. 70 aikuista sekä 23 lasta. Joulupuurolta tuli kuitenkin lennosta muutama lisäosallistuja, lisäksi tekstiviestillä sekä soittamalla tuli muutamat kyselyt, että vieläkö mahtuu mukaan. Lupasin kaikille, että kyllä mahtuu, lahjoja ei siinä vaiheessa vain osannut enää luvata kaikille aikuisille osallistujille...

Joulupäivällisen vieraita saapui paikalle hieman ennen klo. 16, ja päivällisen pääsimme aloittamaan n. klo. 16.15. Keittiössä oli hirvittävä hulina, odotettiin, että saatiin kaikki valmiiksi aina perunoista joululaatikoihin. Perinteinen Suomalainen joulupöytä oli valmis, erittäin runsain mitoin paikallisten tuottajien/ yrittäjien tuotteilla ja raaka-aineilla katettuna... Osallistujia oli aina vauvasta vaariin. Ruokaa riitti yllin kyllin. Päivälliselle taisi lopulta osallistua 77 aikuista sekä 23 lasta. Vilinää ja vilskettä riitti!

Kiitollisia ja onnellisia ihmisiä, hymyileviä ja nauravia, toistensa seurassa viihtyviä... Lapsille olimme järjestäneet erillisen lastenhuoneen, jossa oli mm. piirustusvälineitä, lautapelejä sekä videopelejä. Oli melkoinen menestys tuo huone, etenkin videopelit! Lasten ilo ja innostus oli käsin kosketeltavaa.

Päivällisen kruunasi, luonnollisesti, ne illan odotetuimmat vieraat: Tonttu Tårvinen, joka ensin laulatti lapsia, jonka jälkeen saapui itse Joulupukki sekä Joulumuori lahjasäkkeineen. Jos sen nätisti muotoilisi, niin kyllähän nämä vieraat räjyttivät sen pankin! Lasten riemu tästä vierailusta sai todella monen liikuttumaan kyyneliin asti, myös allekirjoittaneen. Ei siinä sanat riitä kuvailemaan tunnelmaa, se täytyy itse kokea.

Aattoilta lopeteltiin aikuisten lahjajaolla, joka tänä vuonna meni siten, että aikuisten lahjat oli jaoteltu niin miesten- että naisten lahjoihin. Jokainen osallistuja sai käydä valitsemassa itselleen mieluisan lahjan. Illan lopuksi, kaikki halukkaat vieraat saivat vielä viedä jouluruokaa kotiin, kuin myös kaikki loput lahjatkin! Tällä tavoin varmistettiin, että varmasti menevät jakoon juuri heille kelle oli alun perin tarkoitettukin, ja eipä tosiaan jäänyt jäljelle kuin muutamat neulomukset... Ruoastakaan ei jääänyt muuta kuin hieman joululaatikoita sekä leipää jäljelle, kaikki meni. Ja niin se oli tarkoitettukin. Kaikki loput mitä jäi, se vähäinen määrä, toimitan eteenpäin pyhien jälkeen/ jätämme odottamaan valmiiksi ensi vuotta ajatellen.

Monen monta halausta, kiitosta, liikuttunutta onnenkyyneltä, iloa...

-"Kiitos kun järjestätte jotain näin ihanaa, ei tarvinnut olla yksin jouluna. Tämä oli niin kaunis tapahtuma!".

Ja se loppukaneetti... Tuleeko Haminan Jouluaatto myös ensi vuonna?

...

...

...

Kyllä tulee! Haminassa Jouluaatto lähtee taas lapasista, myös vuonna 2020, valmistelut sitä varten alkavat jo heti tammikuun puolella. Tavoitteena olisi perustaa yhdistys toiminnan ympärille. Se tulee todella tarpeen! Mutta siitä vielä lisää myöhemmin.

Sydämellinen kiitos ihan ja jokaiselle, jotka jollain tavalla olitte osallisena tänä vuonna, teitä on kymmeniä ja taas kymmeniä. Pelkästään paikallisia yrittäjiä- yrityksiä ja organisaatioita tänä vuonna yhteistyössä 76 kpl, kaikista yksityishenkilöistä ja vapaaehtoisista talkoolaisista puhumattakaan. Voidaan siis sanoa, että auttajiakin on satoja!

-Anne K.-