Haminalainen Yhteisöllisyys (2018)

14.11.2021

Teksti siirretty alkuperäisiltä sivuilta (2018)

Koska joulu kuuluu kaikille

Nyt kun monet mainokset ovat medioissa lähteneet pyörimään, kyliä ja kaupunkeja valmistellaan jouluvaloin ja tapahtumin, ihmisten mieli virittäytyy joulun viettoon. Monelle ihmiselle siihen vuoden tärkeimpään juhlapyhään, etenkin lapsia ajatellen, keskitytään lähimmäisiin ja perheisiin. Löytyy jos jonkinlaista joulukeräystä, ruokaa, vaatteita, villasukkia, kortteja... Rahaa ja lahjakortteja. 

Monin paikoin keskitytään juuri vähävaraisten tai yksinäisten jouluun näissä keräyksissä ja juhlissa. Ja hyvä niin, koska sitä tarvetta todellakin on! Myös yksityishenkilöt varustautuvat auttamaan monin eri tavoin. Moni aukaisee esim. oman kotinsa ovet ventovieraille, kutsutaan yhteiseen joulupöytään. 

Ystävä- ja kaveriporukat kerääntyvät saman katon alle, koska ovat heränneet ajatukseen, että miksi ihmeessä istutaan kaikki omissa kodeissa, kun voidaan kokoontua kaikki yhteen yhdessä? Joku tuo kinkun, toinen tekee laatikot, kolmas leipoo pipareita ja muita herkkuja. Kas, näin saadaankin yhteinen jouluaatto sen sijaan, että kärvistellään yksin kotona pelkän suklaarasian kera, kun kaveri siellä 2km päässä taas istuu yksin sen porkkanalaatikkonsa kera.

Monelle Suomalaiselle joulu, etenkin jouluaatto, on edelleen "pyhä". Silloin rauhoitutaan kotiin, kukin omalla tyylillään, mutta monella on tiukassa vielä asennekasvatus lapsuudesta: "Ei jouluna minnekään lähetä saati häiritä, jouluna ollaan kotona!" Ehkä joku muukin tunnistaa tämän tapakasvatuksen? Jouluna ei kuulu "häiritä" ketään? Lasten kuuluu jouluaattona olla kotona, ehkä jopa neljän seinän sisällä, koska attona joulurauhan julistuksen jälkeen koko Suomi hiljenee siihen pyhän viettoon. 

Ei siinä mitään väärää ole, jokaisella on omat perinteensä, mutta henkilökohtaisesti heräsin juuri siihen ajatukseen, että sitä vaihtoehtoakin olisi hyvä olla olemassa. Nimenomaan jouluaattona, koska moni ihminen istuu sitten niiden lahjoituskinkkujensa ja suklaiden kanssa yksin kotona, yksinäisenä tahtomattaan, ja kaivaten toisten seuraan.

Ja tässä se vastaus kysymykseen minkä moni on minulle esittänyt:

-"Miksi juuri jouluaattona tämä Haminan tapahtuma?"

No juuri siksi, että kyseessä on se jouluaatto. Haminan Jouluaaton koko perusydin on tarjota se toinen vaihtoehto sellaisille ihmisille, jotka kaipaavat muiden seuraan juuri aattona, valmiiden pöytien ja joulutunnelman ääreen. Ilman leimaavia etuliitteitä köyhistä, vähävaraisista tai yksinäisistä. Kaipaus toisten ihmisten seuraan jouluaattona kun ei katso sinun pankkitilin saldoa, tai sitä, että onko sinulla ystäviä tai perhettä. 

Tilanne voi olla niinkin yksinkertainen, että oma lähipiirisi lähtee joulunviettoon toiselle paikkakunnalle, tai lomareissulle palmujen alle, ja itse jäät kotiin töiden takia. Toisille se on ihana vapauden tunne, ilman niitä perinteisiä "hössötyksiä" tai stressiä sukujuhlista, toisille taas se voi olla hetki jolloin tuntee olonsa yksinäiseksi. Ja mistä sitä muiden seuraa sitten jouluaattona löytäisi? Joulukirkosta? Vähävaraisten jouluruokailusta? Ravintolasta? Niin. 

Moni viettää nykypäivänä jouluaattoaan jopa ravintoloissa, koska ei ole muuta paikkaa minne mennä, ja siellä on niitä muitakin ihmisiä.

Siksi Haminan Hyvän Mielen Jouluaatto

Yhteisöllinen joulujuhla, johon kuka tahansa haminalainen on tervetullut, viettämään hieman erilaista "perhejoulua". Otetaan siis ne perinteisimmät jouluaaton ydinasiat: lämmin ja odottava tunnelma, ilo ja puheensorina, ne iki-ihanat jouluaaton lastenohjelmat, lautapelit, ruokaa ja herkkuja notkuvat pöydät. Saada nähdä ja kokea se lasten innostus ja odotus jouluaattona, koska se illan tärkein vieras saapuu sitten ruoan jälkeen... Lasten tuikehtivat silmät ja se riemu kun saa sen joulupaketin joulupukilta itseltään. 

Ainakin henkilökohtaisesti itselleni tärkeintä jouluaatossa on juuri se lasten ilo! Se jos mikä saa sen tunnelman oikeaksi. Puhumattakaan sitten siitä, että myös monelle yksinäiselle ikäihmiselle se mahdollisuus saada kokea tällaisia "perhejouluja", jossa on myös lapsia mukana, se on korvaamatonta. Monen ikäihmisen omat sukulaiset, ystävät ja tuttavat kun ovat jo siirtyneet ajassa eteenpäin, niin etenkin joulu voi olla sellaista aikaa, jolloin kokee erityisesti sitä kaipuuta takaisin perheen keskelle.

Olet sydämellisesti tervetullut meidän haminalaisten erilaiseen perhejouluun!

Haminan Jouluaattoa ei olisi olemassa ilman paikallista vahvaa yhteisöllisyyttä, sydämellisyyttä sekä ihmisten auttamisen halua. Kaikki auttavat siten mihin omat rahkeet riittävät. Yksityishenkilöt, yrittäjät ja yritykset. Toiset lahjoittavat ruokaa, toiset joululahjoja. Joku kutoo villasukkia, toinen askartelee joulukortteja. Yksi lahjoittaa muumitikkarin, kolmas ostaa kokonaisia ruokakasseja useampia. Jokainen osallistuu jollain tapaa ja YHDESSÄ luodaan puitteet 100 hengen jouluaaton viettämiseen. Meiltä haminalaisilta, meille kaikille, koska joulu kuuluu kaikille!

KIITOS HAMINA JA HAMINALAISET!

Paikalliset yrittäjät, yritykset ja organisaatiot: teitä on jo yli 50

Yksityishenkilöt: teitä on kymmeniä

Vapaaehtoiset talkoolaiset: määrät lähenevät jo kolmeakymmentä

Ilmoittautuneita Haminan Joulujuhlaan: teitä on jo lähemmäs 40